 |
| Syökää kanaa! Syökää munkin puolesta! |
Mä vaan ihmettelen Jumalan hyvyyttä mua kohtaan. Tulin tänään takaisin Moshiin viiden päivän lomalta Keniasta Mombasasta, jossa olin viisumijuttujen takia. Matka osoittautui mitä parhaimmaksi tavaksi siirtyä uusiin kuvioihin täällä Afrikassa. Mombasassa yövyin ystäväni luona ja sain vain koota ajatuksiani ja levätä. Tuntui niin hyvältä. Jumala vaan vuodatti muhun rakkauttaan ja antoi uutta voimaa. Ensi viikolla mulla alkaa SWAN-hanke ja saan paljon suomalaista seuraa, jopa opettaja tulee tsekkaa tilanteen paikanpäällä.
Viime viikot Tansaniassa ovat olleet vähän haasteellisia. Sekä mun että poikien on pitänyt vähän väliä pyydellä toisiltamme anteeksi asioita, mutta ihaninta, että aina tilanteet ovat kääntyneet parhain päin ja olemme saaneet jatkaa rakkaudessa. Esimerkiksi mä saatoin käskeä jonkun pojan pihalle, kun pojat tappeli, mutta koska en ymmärtänyt koko tilannetta, poika koki epäoikeudenmukaisuutta. Multa taas vietiin parina päivänä jotain pientä tavaraa/rahaa, minkä takia sanoin, että voivat tulla vasta sitten takaisin, kun joku tunnustaa tekonsa. Pojat olivat päivän poissa, mutta seuraavana päivänä osa porukkaa tuli pyytelemään anteeksiantoa varastaneen pojan puolesta. Ikävä meillä kaikilla oli ollut, ja pojat sanoivat, että nyt heillä ei ole enää äitiä ja nälkäkin oli. Sanoivat, että haluaisivat mun menevän Mombasaan hyvillä mielin, joten ajattelivat sovittaa pojan teon keräämällä varastetun summan rahaa porukalla. No, en mä tietenkään ole rahan perään vaan yritin selittää heille luottamuksen tärkeydestä. Yli kuukauden olen yrittänyt opettaa heitä puhumaan totta ja välillä olen onnistunutkin. Lopulta annoin anteeksi ja taas iloittiin yhdessä.
Viime viikonloppuna olin seikkailemassa kahden nuoren kanssa. Lähdin viemään toista poikaa kotiin, jotta hän voi käydä koulunsa loppuun (loppukokeet). Olin ajatellut palaavani heti takaisin Moshiin, mutta paikan päällä meille ilmoitettiin, ettei busseja enää mene. Jäimme siis yöksi perheen luokse. Jos jotain pitäisi kehua Tansaniasta, mainitsisin varmasti heti ensimmäisenä ihmisten vieraanvaraisuuden. En ikinä unohda niitä kertoja, kun olen yöpynyt paikallisten kodeissa. Tällä kertaa sain nukkua äidin ja siskon vieressä isossa sängyssä. Ruuat laitettiin ja pesuvesi keitettiin lämpimäksi (sellaista luksusta mulla ei ole edes täällä omassa kodissa). Kaikki maailman naapurit tulivat tervehtimään ja pojan opettajankin kanssa ehdin jutella puhelimessa.
Aamulla teurastettiin kukko ja se keitettiin siinä samassa hetkessä. Painajaiseni alkoi – voinko mä kieltäytyä syömästä vieraassa paikassa? Mut oli jo syötetty täyteen munkkeja, riisiä ja teetä, ja sanoin olevani kylläinen. Pojat myöhemmin pelastivat mut tilanteesta ja söivät puolestani. He tietävät, etten syö lihaa (Tansaniassa – koska se ei ole lihaa vaan ihan jotain muuta). Kävimme naisväellä seurakunnassa, missä taas sain tansanialaiseen tapaan heti ensimmäisenä mikrofonin käteeni tervehtiäkseni vierailijana seurakuntaa. Kokouksen jälkeen minut vietiin tapaamaan pastoria – mukava kokemus ja suoriuduin täysin swahilin kielellä. Kokouksen jälkeen syötiin ranskiksia ja kukkoa – tällä kertaa söin, mutta oudot palat jätin pojille. Sen jälkeen meidät oltaisiin heti perään syötetty vielä ugalilla (maissipuuro), mutta siitä oli pakko kieltäytyä, kun ei enää mahtunut. Busseja ei näköjään edelleenkään mennyt Moshiin, joten otettiin fantastinen safariautokyyti puoliväliin, josta jatkettiin bussilla Moshiin. Kaikesta selvittiin, vaikka matkalle olin varannut vain pienen pienen määrän rahaa ja kännykän, josta loppui akku.
 |
| Tässä kukko kiekuu ja lopulta kiehuu pilkottuna padassa. Kaikki osat käytetään huolella mm. mahalaukkua myöten. |
 |
| Pojat kokkaa niin innoissaan, että harvoin mä enää touhuan keittiössä. Yläkuvissa tehdään chapatia ja papuja ja alhaalla perinteinen "Chipsi mayai" eli munakas, jossa ranskiksia. |
