Huh, päivitän nyt sitten kahden viikon ajalta! :D ja sori, nää kuvat ei mee niille paikoille, minne haluaisin niiden menevän.
SUNNUNTAI 20.10.2013
Kaks viikkoa sitten sunnuntaina oli yhteensä seitsemän tuntia kristillisissä meinoissa hillumista – ensin oltiin paikallisessa helluntaiseurakunnassa, josta parin tunnin päästä mentiin kristilliseen ulkoilmakonferenssiin. Se oli aika jännä kokemus, kun oltiin mun ystävän Johannan kanssa ainoot valkoihoset tuhansien paikallisten keskellä. Herätettiin siis kyllä huomiota. Se konferenssikiertue oli lähtösin Keniasta ja ne viipy viikon ajan Moshissa. Siellä oli aivan mielettömän hienoja tanssiesityksiä ym. ja päästiin myös ite tanssimaan paikallisten kanssa.
MAANANTAI 21.10. – PERJANTAI 25.10.
 |
| Rumpujen lämmitystä :) |
Alettiin käymään myös porukalla yhden afrotanssiryhmä Kilimanjaro Wizards:in treeneissä, joissa samalla me saadaan myös opetusta. Siinä tanssitaan siis perinteisiä afrikkalaisia tansseja rumpumusiikkiin ja välillä lauletaan ja huudellaan villisti. Tää porukka on voittanu jotain pohjois-Tansanian mestaruuksiakin. Olin kyllä niin kickseissäni ekan tanssikerran jälkeen jo! Se oli mielettömän hauskaa, vaikka en ihan heti pysynytkään niitten koreografioissa mukana. Oli myös hauskaa nähdä, kuinka ne ensin höylää terällä rummuista eläimenkarvat pois, lämmittelee niitä nuotion äärellä ja sit se rummutus!!! mmm, vois ostaa sellasen rummun niiltä, jos vaan saa tuotua koneessa.
Työpaikasta sen verran, että mun olon aikana sinne on tullut viisi uutta lasta, joista yksi (neljäs) tuli tällä kyseisellä viikolla. Sen kanssa kohtaaminen oli erityistä, koska olin melkeen ensimmäisiä, joka toivotti sen tervetulleeksi. Vaikka en vielä osaakaan kieltä, sain siihen kontaktia pelaamalla jalkapalloa sen kanssa – sen jälkeen se viittoili mulle koko aika, et tuu tänne jne. Nää lapset on yleensä tosi onnellisia, että pääsee tonne keskukseen ja saa apua. Vaikka olot onkin mun silmissä keskuksessakin vaatimattomat, silti niille se on iso asia, et ne saa ruokaa ja yöpaikan, ehkä jopa koulutuksenkin.
Perjantaina oli tosi jännää, kun päästiin käymään yhden meidän keskuksen lapsen kotona – tai siis isovanhemman luona, koska vanhemmat on kuollu. Ihmiset on aina niin vastaanottavaisia ja ilosia, kun niiden luona tullaan käymään. Kaikkein jännintä kotikäynnissä oli, että työntekijä käski yhden meistä sosionomiopiskelijoista täyttää keskuksen kotikäyntilomakkeen ja vielä allekirjoittaa sen ihanku se opiskelija ois ollu oikee sosiaalityöntekijä. Mietittiin, että mitäköhän lupia tarvis täällä, jos haluais tehdä tollasta työtä, perustaa jonkun katulapsikeskuksen ja hakee lapsia kaduilta – ainaki vaikuttaa siltä, et melkeen kuka vaan vois tulla tekee sellasta työtä... pitänee ottaa selvää.
LAUANTAI 26.10. – SUNNUNTAI 27.10.
Lauantaina otettiin Johannan kanssa spontaanisti taksi Arushaan (n. 2h Moshista), vähän isompaan kaupunkiin. Taksihan on täällä tosi halpaa – matka makso 60 000 Tansanian shillinkiä eli n. 30 euroa. Tosin, kun tultiin bussilla takas päin, matka oli vaan 3 000 Tsh eli 1,5 euroa/henkilö. :D Meidän määränpäänä oli yhden Suomessa vierailleen pastorin kirkko, joka tukee orpoja ja huonoista/ köyhistä lähtökohdista olevia lapsia ja nuoria. Olin saanut jo Suomessa tän pastorin yhteystiedot ja oli tosi jännää mennä käymään siellä.
Meidät otettiin aivan valtavan suurella sydämellä vastaan, että sellaista vieraanvaraisuutta en oo koskaan ennen kokenut. Meille annettiin yösija kirkon yhteydessä opiskelevien teinityttöjen huoneesta – oltiin tosi ilosia, että saatiin kokea sitä, miten paikalliset elää. Pastori oli järjestänyt koko ajalle ohjelmaa – lauantai-iltana kokoonnuttiin nuorten kanssa. Ne piti meille lauluesityksiä, jonka jälkeen jokainen kertoi yksitellen oman taustansa ja tulevaisuuden haaveet. Suurimmalla osalla joko isä, äiti tai molemmat olivat kuolleet eikä kenelläkään ollut ollut toisen asteen koulutukseen taloudellista avustusta, joten he olivat päätyneet kirkon yhteyteen, jossa he saavat mm. matematiikan, englannin ja ompelutaitojen opetusta. Syötiin illallista yhdessä – riisiä ja jotain vihreetä kasvista. En oo ikinä syönyt niin paljon riisiä... oltiin kohteliaita ja syötiin viimiseen riisiin asti, vaikka ruuan kulkusuunta meinas olla enemmän ylöspäin (vaikka hyvää se oli, mut liika on liikaa).
Seuraavana aamuna tytöt oli heränny jo klo 11 Tansanian kellon mukaan eli meidän klo 5 aamulla, ja jo puol kuus kuulu raikuva laulu ja rummutus. :D Kun mekin oltiin herätty, nuoret lapset tuli tervehtimään meitä ja saatiin jakaa meidän tuliaisia (mm. keksejä, vaatteita, kyniä, sokeria jne.). Osa näistä lapsista on täysin orpoja ja siksi seurakunnan jäsenet ovat ottaneet heidät huostaansa, kun kirkon yhteydessä ei ole tarpeeksi makuupaikkoja. Klo 9 oli sunnuntaikokous ja saatiin Johannan kanssa oikein edestä lavalta kunniapaikat. Kokouksessa oli iloista laulua, esityksiä, yhteistanssia, puheenvuoroja ja saarna sekä lopuksi kättelyjono. Meillekin annettiin mikki ja vapaat sanat! :D Tää kirkko on saanut työhönsä niin paljon avustusta Suomesta, että saatiin kyllä niittää sitä, mitä jotkut ovat kylväneet – hyvät sanat suomalaisista ja meistä ois voinu jatkua loputtomiin! Saatiin käydä myös lopuksi pastorin vanhempien kotona, ja pastori ja hänen veljensä pitivät meistä huolta ihan loppuun saakka. Varmasti menen vielä uudestaan vierailulle! :)
MAANANTAI 28.10. – PERJANTAI 1.11.
Maanantaina oli taas kerran ihan toivoton olo ja laitoin Facebookkiin rukouspyyntöpäivityksen. Oon niin kiitollinen kaikille rakkaille ihmisille Suomessa ja ympäri maailmaa, jotka muistaa kantaa mua rukouksin. Maanantain jälkeen kuitenkin sain PALJON rukousvastauksia, ihan ihmeellistä! Vapauduin tän viikon aikana niin paljon enemmän olemaan ima itseni, VAPAA! Se on ihana tunne, kun saa olla sitä mitä oikeesti on (ainakin melkeen). AHHH! Mulla on ollut koko viikon ihana olo, rauha ja ilo sisällä. :) Ja oon alkanu sopeutuu täällä olemiseen niin paljon, että mietin jo etten ikinä haluais palata Suomeen (no ei nyt kai... kyllä mä täältä tuun – ainakin käymään) Ei oo aika vielä murehtia sitä
VIIKONLOPPU 1.11.–3.11.
Perjantaina mentiin taas Malindiin (baari) ja Glacieriin, ulkoilma-tanssiklubiin. Siellä oli meidän työpaikalla käyviä paikallisia vapaaehtoistyöntekijöitä ja hengasin niiden kanssa. Oli TOSI mielenkiintoista kuulla yhen jätkän elämänstooria katulapsena ja siitä eteenpäin! Se on ihan spesiaalia, kun kuulee ihmisen omasta suusta. Lyhyesti: Pojan äiti kuoli hänen ollessaan 5-vuotias ja koska isästä ei ollut tietoa, poika eli n. kolme vuotta kaduilla kunnes katulapsikeskuksen työntekijät toivat hänet keskukseen. Poika karkas sieltä, koska ei ollut tottunut sellaiseen elämään, mutta kuitenkin päätyi takaisin keskukseen. Eräs nuori katulapsikeskuksessa vapaaehtoisena ollut opiskelija Jenkeistä tutustui tähän poikaan, ja kun tää nuori neiti oli saanut käytyä opiskelut loppuun Jenkeissä, hän muutti takaisin Tansaniaan ja kasvatti tämän pojan. NIIN SIISTIÄ!!! MÄKIN HALUUN! Oon tavannut joitain muitakin entisiä katulapsia ja kyllä niin huomaa sen niiden sydämen, että ne haluaa laittaa hyvän kiertämään – ei oo sellasta ylpeyttä vaan ne on kiitollisia yhteiskunnalle. Se on tosi koskettavaa.
Mä oon siis ihan rakastunut näihin ihmisiin ja tähän kulttuuriin! HUIPUINTA oli lauantaina, kun oltiin menossa mun kämppiksen Piian kanssa katsomaan Kilimanjaro Wizardsien (afrotanssiryhmä, joka pitää meille tunteja) keikkaa paikalliseen ravintolaan. Oli vähän sellanen tunne, et mitäköhän ne meinaa, kun ne tekstaili meille koko aika et ollaanko tulossa ja et ne on jo paikan päällä jne. Keikka oli jo alkanu, kun me saavuttiin, mut heti sen koreografian jälkeen ne pyys meidät pihan takaosaan ja yhtäkkii toi meille niitten Bob Marley -pöksyt ja topit... Siinä sit vaan nopeesti vaatteitten vaihto ja hurja jännitys, et en mä kyllä muista miten ne koreografiat menee. Mut onneks ne on aina maailman parhaita tsemppaa – HAKUNA MATATA - no problem, hyvin se menee! Ja kai se ihan hienosti meni – tanssittiin kaks koreografiaa lauluineen, pääsin yhteen duoon spontaanisti ja toisessa koreografiassa jokaisella oli soolot. Ai vitsi, että rakastan tollasta heittäytymistä! Ja muutenkin on niin ihana kokea olevansa sisällä jotain porukkaa – niillä on niin tiivis yhteisö, mut ne silti ottaa meidät täysillä mukaan!
Sunnuntainaki hengasin paikallisten kanssa – käytiin yhellä joella ja sit tää yks paikallinen kaveri mun työpaikalta vei mut ohimennen sellaseen hiphop studioon, missä ne tekee musiikkia ja tapasin siellä tyyppejä – tosi siistiä. Yks räppäri pyys, et oisin tehny sille sanat... mut pitää harkita :D
Sellasia juttuja tällä kertaa! Silvia
