Haavojen puhdistusta ja muita pelastustoimia

Eräänä päivänä kävin vierailemassa toisessa keskuksessa, jossa nuorilla on myös tapana välillä käydä. Kysyin millaista palvelua he tarjoavat näille nuorille ja kaikki kyllä kuulosti hyvältä. Ihmettelin vain, miksi nuoret kuitenkin tulivat suoraan kyseisestä keskuksesta minun portilleni haavojen puhdistukseen, vaikka paikan koordinaattori oli nimenomaan sanonut, että hekin puhdistavat haavoja. Osa nuorista selitti minulle, että jotkut työntekijät eivät kuulemma halua heitä enää keskukselle...

Jos jollain nuorista tulee haava ja hoidan sitä, yhtäkkiä siinä on lauma ympärilläni selittämässä, että tarvitsisi lääkettä, sidettä tms. Kyse ei ole oikeasti siitä, että he tarvitsisivat juuri niitä asioita, vaan hyväksyntää – jokainen kaipaa olla vähintään yhtä arvokas, tasavertainen muiden kanssa. Välillä hoidan myös näitä "piilossa olevia haavoja", mutta välillä kyllä sanon, että siinä ei ole haavaa, ei se tarvitse laastaria.

Monesti olen turhautunut enkä tiedä mitä hyötyä minusta on näille nuorille. Kuitenkin se ajatus lohduttaa, että jos nuoret eivät jotain työstäni saisi, ei heitä lähes joka päivä tulisi lisää keskukselle. Eräs päivä nuoria oli 15 kerrallaan – ei se mitään, jos he olisivat kaikki minulle tuttuja, mutta uusien kanssa on haastavampaa, kun ei vielä tunne persoonaa ja käyttäytymistapoja. Valitettavasti myös jotkut jo tutummatkin nuoret tuottavat pettymyksiä. Nuoretkin ilmeisesti pettyivät minuun viime viikolla, kun olettivat minun auttavan eräässä asiassa, mutta minua turhautti enkä auttanut. Eivät tulleet keskukselle viikkoon, kunnes tapasin heidät muualla ja sain selitettyä asiat. Toisaalta teki minulle hyvää, että joinain päivinä oli vain muutama nuori. Jotkut nuoret tosin vaihtoivat maisemaa, esimerkiksi yksi nuori lähti kotiin kauas eri kaupunkiin (en ole varma menikö yksin vai poliisien saattamana). Vähän haikea olo, mutta toivon, että hän sopeutuu kotielämään.

Tällä hetkellä mulla on vähän paha olo sisällä, kun tiedän, että yksi nuoristani on poliisin arestissa. Tää on jo toinen poliisikeissi parin viikon sisällä. Viime kerralla kävin anomassa nuoren pois, mutta tänään en mene… en mene huomennakaan. Eilen puhuin nuorille vakavasti joistain asioista, mutta tänään tämä kyseinen nuori oli mennyt tekemään juuri niitä tekoja, joista varoitin – ja poliisi otti kiinni. Ehkä ne poliisit osaa opettaa paremmin kuin minä.

On myös iloisia asioita: Olen iloinnut, että joukkoon on liittynyt joitain nuoria, jotka osaavat täydellisesti englantia!!! Mullahan harvoin on ollut ketään tulkkaamassa, eli olen selvinnyt vain swahilin taidoillani – se huoli on pois nyt. Tänään ilahduin, kun Komboa-keskuksen ohi käveli poika, jonka muutama viikko sitten palautin kaduilta katulapsikeskukselle. Hän oli matkalla kouluun ja hyvältä näytti koulupuvussaan. Tapasin myös katulapsikeskuksessa yhden pojan, johon tutustuin viime vuonna kaduilla. Hän muisti vielä minut! – Voi että olin ikävöinyt niitä suloisia hymyileviä kasvoja!

- Silvia

Lauantain piknik oli ihana irtiotto arjesta! Parasta aikaa näiden poikien kanssa!

Kuvassa Komboan opiskelijoita ja mun nuoria.

Kuva otettu joitain viikkoja sitten parturoinnin jälkeen